torstai 17. toukokuuta 2007

Europutki vei pisteet

Helatorstain aamuauringon lämmittäessä pelattiin Piparin kauden kolmas peli, jossa vastusjana oli Europutki. Ottelussa Piparin otteet olivat parasta, mitä tällä kaudella on nähty -Valitettavasti se ei aivan riittänyt voittoon asti, vaan Europutki vei lopulta täydet pisteet suht tasaisen ottelun päätteeksi maalein 3-2. Piparin maalintekijöinä kunnostautuivat Punsi ja Lehtonen nuorempi.
Pelissä oli tänään paljon hyvää, erityisesti allekirjoittaneen mieltä lämmitti selvästi nähtävissä ollut pyrkimys kontrolloituun syöttöpeliin. Itseasiassa sitä pyrkimystä oli paikoin jopa liiaksi asti -Hyökkäyspäässä kun ollaan jo lähellä maalia, niin rohkeasti vaan haastoa ja pyrkimystä ratkaisuun. Tietysti kaverillekin saa huippupaikan tarjoilla. Siinä pelin jälkeen taisi olla kauppias itse kun sanoi, että pakkien nousuja laidasta voisi käyttää enemmän -Olisko siinä teema seuraavaan peliin??? Viime kesänä muistaakseni pelattiin enemmän juuri sillä tavalla kuin mitä tänä vuonna on toistaiseksi ollut nähtävissä. No minä lähden Tallinnaan katsomaan yhtä patsasta ja jätän teidät muut parin pelin ajaksi pohtimaan ja soveltamaan näitä juttuja keskenänne.
Ps. Pitäisköhän mun alkaa pelata jotakin manageripeliä tms. tuntuu meinaan olevan niin kivaa tämä valmentajan leikkiminen.

Ei kommentteja: